UPM Kaukaan tehdas
UPM Kaukaan kesätyöntekijä
 

UPM Kaukas

Kaukaan tehtaat Lappeenrannassa muodostavat ainutlaatuisen biometsäteollisuuden integraatin, jossa valmistetaan uusiutuvasta raaka-aineesta sellua, aikakauslehtipaperia, sahatavaraa, energiaa, biopolttoaineita, biokemikaaleja ja lääketeollisuuden tuotteita. Kaukaalla sijaitsevat myös UPM:n suurin tutkimus- ja tuotekehityskeskus sekä UPM Metsän Itä-Suomen puunhankinnan johto ja Lappeenrannan metsäpalvelutoimisto. Kaukaalla työskentelee noin 1 000 UPM:läistä sekä lähes 500 alihankkijoidemme työntekijää.

 
 
 

Ota yhteyttä, vastaamme mielellämme kysymyksiisi.

 

Toimintomme Kaukaalla

upm_kaukas_pulp_mill_control_room_1920x1080.jpg

Sellutehdas

Sellutehdas valmistaa vuosittain 700 000 tonnia havusellua. Havusellusta jalostetaan pehmopapereita, kartonkia, tarroja, hienopaperia ja aikakauslehtipaperia. Kaukaan sellua toimitetaan UPM:n omille tehtaille sekä asiakkaille Eurooppaan ja Aasiaan. Sellua on valmistettu Kaukaalla vuodesta 1897.

UPM Kaukas biojalostamo miehet

Biojalostamo

Maailman ensimmäinen mäntyöljystä uusiutuvaa dieseliä ja uusiutuvaa naftaa valmistava biojalostamo käynnistyi tammikuussa 2015. Kaukaalla valmistetaan vuosittain 130 000 tonnia biopolttoaineita liikenteen käyttöön ja petrokemianteollisuuteen. 

upm_kaukas_papermill_1920x1080.jpg

Paperitehdas

Paperitehtaalla valmistetaan kotimaisesta sertifioidusta havukuidusta MWC/LWC-paperia 300 000 tonnia vuodessa. Loppukäyttökohteita ovat katalogit, aikakauslehdet ja sanomalehtien liitteet. Kaukaalla valmistetun paperin päämarkkina-alueet ovat Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

UPM Kaukaan saha

Saha

Kaukaan saha toimittaa sertifioitua mäntysahatavaraa rakentamiseen sekä ikkuna-, ovi-, ja huonekaluteollisuudelle. Tuotantokapasiteetti on 380 000 kuutiota vuodessa ja saha on Euroopan suurin mäntysaha. Kaukaalla valmistetun sahatavaran päämarkkinat sijaitsevat Aasiassa ja Suomessa.

UPM Kaukas tutkimuskeskus

Tutkimuskeskus

UPM Pohjois-Euroopan Tutkimuskeskus Lappeenrannassa keskittyy pääasiassa kuituraaka-aineiden ja paperin sekä sellun, biopolttoaineiden ja biokemikaalien valmistusprosessien kehittämiseen sekä asiakastukeen ja teknisiin palveluihin. Lappeenrannassa sijaitsee myös UPM:n biojalostamokehityskeskus. Tutkimuskeskuksessa työskentelee noin 180 eri alojen ammattilaista. Keskus tuottaa analyysi- ja testauspalveluja tutkimus- ja kehitystiimeille sekä UPM:n tuotantolaitosten ja teknisen asiakaspalvelun tarpeisiin.

UPM Metsa vastuullisuus FSC

Lappeenrannan metsäpalvelutoimisto

Lappeenrannan metsäpalvelutoimisto sijaitsee Mutterissa, osoitteessa Kaukaankatu 30. Metsää koskevissa asioissa voit olla yhteydessä myös metsävaihteeseen (puhelin 02041 6121), joka palvelee arkisin toimistoaikoina.

 

 

Ajankohtaista

 

Historia

 

Seuraa meitä somessa

 

 

UPM Kaukas näyttää mallia kiertotaloudessa

 

Kuvia Kaukaalta


 

Kaukas on turvallinen työntekijöille ja alueen asukkaille

upm_kaukas_pulp_mill_1920x1080.jpg

Kaikilla Kaukaan tehdasalueella töitä tekevillä tulee olla voimassa oleva Työturvallisuuskortti sekä UPM:n tehdaskohtainen turvallisuusperehdytys suoritettuna. Alihankkijoille suunnatun perehdytyksen voi suorittaa verkossa UPM:n turvallisuusperehdytyssivuilla.

Henkilö- ja paloturvallisuudesta huolehditaan myös tiiviissä yhteistyössä UPM:n ja viranomaisten kesken. Kaukaan tehtaiden sisäisissä pelastussuunnitelmissa ja kaupungin pelastussuunnitelmassa on varauduttu integraatin mahdollisiin onnettomuus- ja poikkeustilanteisiin. Ulkoinen pelastussuunnitelma on laadittu yhdessä Etelä-Karjalan Pelastuslaitoksen kanssa. Kaukaan tehtaiden turvallisuusselvitys ja kemikaaliluettelot ovat nähtävillä tehtaan pääportilla.

upm_kaukas_pulp_mill_people_1920x1080.jpg

Edistämme alueen elinvoimaisuutta. Lappeenrannassa työskentelee noin 1 000 UPM:läistä ja lisäksi tehdasalueella toimii lähes 400 alihankkijoidemme työntekijää. Työtä integraatissa tehdään ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa.

 

Pidämme ympäristöstämme huolta

Kaukaan tehdasalueen sijainti asutusalueiden sekä Saimaan vesistön välittömässä läheisyydessä asettaa korkeat vaatimukset ympäristönsuojelulle. Tehtaan tavoitteena on olla hyvä naapuri, mikä tarkoittaa tiukkojen päästörajojen noudattamista. Ympäristölupamme noudattamista valvoo Lappeenrannan kaupunki ja ELY-keskus.

 

UPM Kaukas biovoimalaitos

Kaukaan tehdasintegraatti saa tarvitsemansa lämpöenergian ja suurimman osan sähköenergiasta sellutehtaan soodakattilan energiantuotannosta sekä tehdasalueella toimivalta Kaukaan Voiman biovoimalaitokselta. Integraatin sähköomavaraisuus on parhaimmillaan yli 80 % ja alueen kiinteästä jätteestä käytetään hyödyksi 90 %.

UPM Kaukas biojalostamo Saimaalta käsin

Tehtaiden toimintaa säätelevät viranomaisten myöntämät ympäristöluvat. Ympäristöluvat määrittävät päästörajojen lisäksi ympäristövaikutusten tarkkailuvelvoitteet. UPM Kaukas raportoi ympäristönsuojelunsa kehitystä vuosittain keväällä ilmestyvässä EMAS-ympäristöraportissa.

 

UPM Kaukas biologinen jäteveden pudistamo talvella

Vesistön ja ilman suojelu

Kaikki Kaukaan tehtaiden jätevedet puhdistetaan mekaanisia ja biologisia puhdistustekniikoita käyttäen ennen niiden laskemista takaisin Saimaaseen. Valtaosa tehtaiden aiheuttamista päästöistä ilmaan johtuu energiantuotannosta. Päästöjä voidaan vähentää polttoainevalinnoilla, oikealla polttotekniikalla ja savukaasujen puhdistamisella. Noin 78 prosenttia UPM:n energiantuotannosta on sellaista, josta ei aiheudu fossiilisia hiilidioksidipäästöjä

Meluntorjunta

Tehtaalla toteutetaan ympäristöselvityksen pohjalta tehtyä melunvaimennusohjelmaa. Laitteiden melutasoille asetetaan tiukat vaatimukset jo niiden hankintavaiheessa.Tavaraliikenteen aiheuttamia meluhaittoja on ehkäisty ohjeistamalla kuljetusliikkeitä ja määrittelemällä tarkat ajoreitit. Asutuksen ja virkistysalueiden läheisyyteen on rakennettu meluvalleja. Lisäksi liikennettä tehdasalueelle on ilta- ja yöaikana rajoitettu.

UPM Kaukas sellutehtaan soodasakkakasa

Maaperän suojelu, jätteiden kierrätys ja hyötykäyttö

UPM:n tehtaat ovat vähentäneet kiinteän jätteen määrää ja parantaneet jätteen käsittelyä lajittelemalla jätteet jo niiden syntypaikassa. Suuri osa tuotantojätteestä käytetään hyödyksi joko raaka-aineena tai energiantuotannossa. Orgaanisen jätteen vienti kaatopaikalle loppui tammikuussa 2016 eikä esimerkiksi Kaukaan sahalta mene lainkaan kiinteää jätettä kaatopaikalle. UPM kehittää jatkuvasti jätteiden uudelleenkäyttömahdollisuuksia.

 

 

Jalostamme vastuullisesti hankittua puuta yhä puhtaammin

Kestävästi hankittu puuraaka-aine, tehdasintegraatin korkea omavaraisuusaste energiassa ja tuotannon sivuvirtojen uudelleenkierrätys raaka-aineiksi ovat toimintamme kulmakiviä.

 
Päästöt veteen (fosfori)
-17 %
(2022)
Päästöt ilmaan (SO2)
-60 %
(2022)
Biopolttoaineiden osuus
96 %
(2022)
Puun alkuperän seuranta
100 %
(2022)
 

UPM Kaukaan saha tukkikenttä rekka-auto

Käytämme mäntyä, kuusta ja koivua

Puu kuljetetaan metsästä tehtaalle puutavara-autoilla, junalla, aluksilla sekä uittamalla. Kaukaan integraatti käyttää vuosittain noin 5 miljoonaa kuutiota puuta, mikä vastaa kuljetuksina 270 rekka-autollista puuta päivässä. Kaukaan Voiman bioenergian tuotannon raaka-aineena käytetään kuorta, hakkuutähteitä sekä turvetta.

UPM Metsä tukkipino ja mies

Kestävästi hankittua puuta

Puun alkuperän seurantajärjestelmä mahdollistaa sertifioidun puun määrän raportoinnin metsästä tehtaalle, ja aina valmiiseen tuotteeseen saakka. UPM:n tärkeimmät puun toimittajat ovat yksityisiä metsänomistajia ja Kaukaan käyttämä puu tulee suurelta osin Itä- Suomesta noin 200 km säteeltä.

 

 

Paikallisyhteistyö ja sponsorointi

UPM Kaukas tukee vuosittaisilla avustuksilla lappeenrantalaisia urheiluseuroja ja yhteisöjä. Tuemme paikallista lasten ja nuorten liikuntaa ja urheilua sekä lähialueen kouluja ja yleishyödyllisiä yhdistyksiä. Sponsorointi- ja tukikohteet valitaan vuosittain tehtävien anomusten perusteella.

Yksi UPM Kaukaan tehtaiden pitkäaikainen tukikohde on Meripelastusseura Lappeenranta ry. Meripelastuseura Lappeenranta operoi pelastustehtävissä Pien-Saimaalla sekä Suur-Saimaan eteläisillä alueilla. Kaukaalle uitetaan kesäaikaan useita satoja tuhansia kuutioita puuta. Veneilijät voivat ilmoittaa Meripelastusseuralle Kaukaan tehtaiden lähistöllä olevilla laivaväylillä havaituista vaarallisista ajopuista.

 

Uusimmat artikkelit sivustolta upm.fi

Onko puun käyttö ratkaisu ilmastonmuutokseen?
Artikkeli | 04/11/2024 10:22:44 | 4 min

Onko puun käyttö ratkaisu ilmastonmuutokseen?

Lue lisää
Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta
Artikkeli | 04/08/2024 08:02:12 | 2 min

Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta

Lue lisää
EU:n uudet pakkaussäännöt ovat (melkein) täällä
Artikkeli | Jukka-Pekka Rantakokko | 03/20/2024 10:51:39 | 5 min

EU:n uudet pakkaussäännöt ovat (melkein) täällä

Lue lisää
Suomalaiset ovat vahvasti sitoutuneita metsiensä tulevaisuuteen
Artikkeli | Anu Ritvanen | 03/18/2024 12:57:37 | 5 min

Suomalaiset ovat vahvasti sitoutuneita metsiensä tulevaisuuteen

Lue lisää